Vuosi 2017

 

MEIDÄN OMA PIHA - 2017

 

Meidän oma piha on meidän oma, yhdessä rakennettu ja kasvatettu. Tänä vuonna kesä on ollut sateinen, joka näkyi vihreytenä ja hitaana kasvien kasvuna alkukesästä. Positiivisia puolia on ollut pitkä kukkien kukinta ja kasvatuksen helppous.

Lähdimme katsastamaan pihoja ja puutarhoja varautuen sateiseen päivään. Vaihteleva sää yllätti, eikä sadetta tullutkaan koko päivänä. Puutarhakierroksella aina yllättää Kouvolan moninaisuus, erilaiset asuinpaikat ja luonto. On tosi hienoa, että meillä on hyvin ylläpidettyjä pihoja ja puutarhoja.

Puutarhat on osattu liittää osaksi luontoa ja ympäristöään. Puutarhat ovat hoidettuja ja siistejä. Ominaista on kasvimaat, kasvihuoneet, kasvilavat, erilaiset puutarhakoristeet ja kivet. Käyttöön on otettu lasitettuja terasseja, oleskelupaikkoja, maakellareita ja kesähuoneita. Lapsille on keinuja, hiekkalaatikoita ja pelikenttiä. Mieleeni jäi maakellarien kauniit katot, koristellut puupinot, puutarhakoristeiden upea käyttö, kasvien vehreys ja kauniit kukat.

Tänä vuonna mukana oli kolme yrityspihaa. Yrityspihat olivat hyvin hoidettuja ja ilahduttivat ilmeellään. Olipa hoivakoti Vahterossa keksitty vanhuksille rollaattorivauhtiratakin. Kymen Paviljongilta löytyi myös lapsia kiinnostavia eläimiä sekä yrttejä nimikyltteineen.

Puutarha on tekemistä, lepoa ja ennen kaikkea terapiaa. Voitte olla jokainen ylpeä omasta pihastanne. Olette rakentaneet kaunista Kouvolaa.

 

Heli Veripää

Kuusankosken puutarhayhdistyksen varapuheenjohtaja
(raadin jäsen)

 

 

VUONNA 2017 TUNNUSTUKSEN SAANEET PIHAT: 

 

Pirjo ja Viljo Holopainen, Kuusankoski (omakotitalo)
Kunniakirja

Pertti ja Anneli Ikäläinen, Vekaranjärvi (omakotitalo)
Kunniakirja

Antti ja Hilkka Koro Valkeala (omakotitalo)
Kunniakirja

Irma ja Arto Parén, Kuusankoski (omakotitalo)
Kunniakirja ja laatta

Mervi Pentti, Myllykoski (omakotitalo)
Kunniakirja

Marja-Leena Siren ja Ilkka Anttila, Anjala (omakotitalo)
Kunniakirja

Virpi ja Ensio Töttö, Anjala (omakotitalo)
Kunniakirja ja laatta

Raija ja Jorma Vahla, Inkeroinen (omakotitalo)
Kunniakirja ja laatta

Arja Ruokonen, Koria (talo maalla / maalaistalo)
Kunniakirja ja erikoislaatta Suomi 100 kunniaksi

Hoivakoti Vahtero, Kouvola (yrityspiha)
Kunniakirja

Kymen Paviljonki, Kuusankoski (yrityspiha)
Kunniakirja

 

KUVAKURKISTUKSIA IHANIIN PIHOIHIN...

Kuvat Heli Veripää

 

KUVIA PIHAKOHTAISESTI: 

(kuvat Jaana Juutila)

 

 

 

Vuonna 2017 "vetovastuussa" oli Anjalankosken Puutarhaseura.

Raadin jäsenet:

Kouvolan kaupunki: Jouni Dahlman (viherpäällikkö)

Anjalankosken Puutarhaseura:
Tytti Latva (varapuheenjohtaja)
Kirsti Suutari (jäsenasiainhoitaja)

Kouvolan Seudun Puutarhaseura:
Seppo Myyrä (puheenjohtaja)
Paula Kossila (sihteeri)

Kuusankosken Puutarhayhdistys:
Heli Veripää (varapuheenjohtaja)
Jaana Juutila (varasihteeri)