9.4.2011

Perjantaina, huhtikuun 9. 2011 kello 19.02

Kirjoitan jo pitemmän aikaa mielessäni pyörineistäajatuksista, jotka liittyvät vahvasti tähän yhdistyksen toimintaideaan: Aikaisemmin, vuosia taaksepäin, en ikipäivänä olisi voinut edes kuvitella, miten antoisaa tämä puuhastelu voi olla. Etenkin tällainen henkilö, joka suurimman osan elämästään on suhtautunut kaikkeen yhdistystoimintaan melko penseästi (siis oman osallistumisen osalta), niin melkoinen pyöräytys omassa pääkopassa on tapahtunut!

Varmaankin suuri tekijä muuttuneeseen suhtautumiseen on tämä aktiivinen ryhmä, joka meidän yhdistyksen toimintaa innolla pyörittää: eri ikäiset, erilaiset taustat, eri ammatit – ei siis mitään sillä tavoin yhdistävää tekijää, vaan yhdistävä tekijä tulee siitä, että kaikilla on mahtava halu ja into saada tämä yhteinen, antoisa harrastus mahdollisimman monen puutarha-askareista tykkäävän ulottuville.

Mielekkyyden tähän harrastukseen tuo yhdessä tekeminen ja oleminen, uusien ideoitten löytäminen jne.

Yksi tärkeä asia on tietenkin se, että jokainen osallistuu niissä puitteissa kun oma elämä antaa myöten: olisi todella kurjaa, jos jonkinasteinen pakko olisi tehdä sitä tai tätä – semmoinen hyydyttäisi innon melko nopeasti.

Onnistumisen iloa meille kaikille tulee myös siitä, kun mukaan touhuun tulee uusi henkilö, joka on innostunut olemaan jollakin tapaa mukana toiminnassa. Tulee uutta potkua ja taas uusia ajatuksia!

Voin vain todeta, että olen ylpeä tästä meidän porukasta ja aikaansaannoksista.

Ps. Tervetuloa mukaan kivan harrastuksen pariin!

Tällaista tuumailua tällä kertaa.

- Arja -